JP Väisänen
Helsingin Piritorilla, ikuisen vapun aukiolla tai Sörkan metroasemalla on aina ihmisiä. Vähemmän turisteja. Annoin teoksista tulla aikaisempia suurempia koska olin jo lokakuussa päättänyt antaa teokset Suomessa. Keskellä Piritoria on kuin teosten esittämiseen suunniteltu rakennus - sprinklerikeskus.
Minulla oli taskussa 2 € 20 senttiä, mikä riitti Vaasankadulla melkein kahden ja puolen tunnin pysäköintiin. Tämä sai toimia antotapahtumaa rajaavana tekijänä.
Ihmisiä tuli heti kun sain kollasit pussista. "Hienoja maalauksia". Kiittelin ja kerroin mistä oli kyse. Nainen kertoi miehelle, että nyt sai taidetta. Ottivat kaksi molemmille.
Uutisissa sanottiin, että suomalaisten opiskelijoiden kulutuskyky oli laskenut. Piritorin S-marketin ovi kävi tiheään. Ruokaa oli ostetettava. Uutisissa sanottiin, että Saarioisten tonnikala- ja jauhelihapitsat olivat menneet vääriin pakkauksiin.
"Pitäisköhän tsekata..." luulin, että ääni halusi kertoa että, joku olisi tullut katsomaan mun kollaaseja "...oisko fatta tullu jo tilille" - Miesääni menee torin laidalle pankkiautomaatille ja pettyy. "Ei vittu ollu tullu fatta tilille"
Tuttu kulttuurivaikuttaja tulee. "Olet sitten tällaisen kaupan laittanut pystyyn". Palautan mieliin minkälaisesta kaupasta oli kysymys. Vaihdettiin sitten kuulumisia.
Erään puolueen puheenjohtaja tulee torille. "Variaatioita rauhan teemasta". Sanoo. Jutellaan talvirenkaista, Jutta Urpilaisen enkeleistä, vaihtoehdoista EU:lle ja paremmasta uudesta vuodesta.
"Tänään on ilmainen päivä" totesi levykauppaan matkaa tekevä mies. Kaupasta saisi kuitteja vastaan ilmaisia levyjä ja nyt sai vielä ilmaisen kollaasin. Mies peukutti, palasi ja vei kollaasin myös pojalleen.
Torin laidalla on 24/7 fitneskeskus. Nainen tulee kuntosalilta ja pysähtyy teosten äärelle. "Kyllä haluan ilman muuta adoptoida yhden teoksen". Nainen kysyy mikä teoksista olisi oma suosikkini. Kiertelen vastauksessani. Kerron löytäneeni uuden hahmon ihmisfiguurille, jota olen aina piirtänyt ja leikannut. Löysin myös rauhanlipun. Olin samaa mieltä naisen kanssa siitä, että rauhankysymykset olivat ajankohtaisia. Israel oli jouluna iskenyt tappavasti Gazaan. Lopulta olin valmis sanomaan suosikikseni teosta, jossa pace-lipusta leikatut ihmiset olivat päällekkäin kuin ihmisaurinko harmaalla molliasteikoilla. Sain kuvata fitnesnaisen - "Ihan hikisenä suoraan salilta" niin kuin hän asian itse ilmaisi.
Yksi asunnottomuusaktivisti ja yksi vasemmistoradikaali poikkesivat. "Sulla on näyttely" JP: " Joo, kerran vuodessa"
Piritorilla juotiin isosta viskipullosta kuuden kundin ja kahden naisen voimin. Kun kävin kaupassa ostamassa uudet patterit kameraan pitivät he silmällä kollaaseja. "Me varastetaan ne kaikki" JP :" Ei tartte. Mä annan ne joka tapauksessa kaikki niille, jotka niitä haluaa". Sain uudet patterit. Peukutin porukoille ja sain vastapeukut takasin.
Tuntuu siltä kuin suomalaisiin pätisi se sama sääntö kuin kissoihin. Kissoja ei saisi katsoa suoraan silmiin. Kissat kokevat sen uhkaavana. Kun katson torilla suoraan silmiin en saa mahdollisuutta sanoa, että taide kuuluu kansalle. Kun katson muualle, olen sivussa ja annan ihmisten itse löytää teokset - sitten vasta alkaa keskustelu.
Parkkimittari näyttää jo punaista. Pakkaan kollasit kasseihin. Luokseni tulee vielä mies. Kiittelen kiinnostuksesta. Miestä kinnostaa teosten tekniikka. JP: "Kollaasi -tekniikkaa." Mies: Miten olet saanut tuon valööriskaalan? JP "Kopiokoneella". Mies kertoi luolista ja maalauksista, näyttelysuunnitelmista Kianaporiin ja matkasta New Yorkin Modernin taiteen museoon.
Koko kaksituntisen ajan toivoin, että porukalla visikiä ryypänneet olisivat tulleet katsomaan kollaaseja. Toivoin, että olisivat ottaneet itselleen kollaasit kotiin. Eivät tulleet. Olisiko ollut kotia?
